Tuholaiset

Rotat

Suomessa tavataan kahta eri lajia isorottaa, sekä nykyään erittäin harvinaista mustarottaa. Rotat ovat hiiriä huomattavasti suurempia jyrsijöitä. Rotat voivat olla yli 30 cm pitkiä ja painaa noin 400g-550g. Rotta tarvitsee vettä noin 15-30ml/vrk sekä ravintoa noin 10% omasta ruumiin painostaan. Rotat saattavat levittää tauteja kuten salmonellaa sekä Weilin tautia. Rotat ovat todistetusti syöneet itsensä läpi betonista, muovista ja muista rakennus materiaaleista jopa lyijyistä. Poikueessa on poikasia yhden ja viidentoista välillä. Lisääntymiseen vaikuttaa populaation tiheys ja ravinnonsaanti. Isorotta on sukukypsä 3-4 kuukauden iässä. Isorotta naaras on kiimassa noin 3-4 päivän välein. Kantoaika on noin 24 päivää. Naaras voi lisääntyä heti synnytyksen jälkeen. Sisätiloissa isorotta voi lisääntyä ympäri vuoden, jos ravintoa on saatavilla. On arvioitu, että Yhdysvalloissa isorotta tuottaa vuosittain yli miljardin dollarin vahingot.

Metsähiiri

Suomessa yleisimmin tavattu metsähiiri aiheuttaa tuhoja varastoissa, kodeissa ja teollisuudessa. Metsähiiri painaa noin 20-50g ja pituus 9-13cm + häntä. Metsähiiren tunnistaa valkoisesta vatsakarvasta ja ruumistaan pidemmästä hännästä. Metsähiiren reviiri on pieni, joten ennaltaehkäisevä torjunta esim. loukuilla poistaa kannan tehokkaasti rakennusten läheisyydestä. Käytännössä metsähiiri mahtuu noin lyijykynän kokoisesta aukosta ja jyrsii tarvittaessa tiensä ravinnon luokse. Asuinrakennuksissa metsähiirelle kelpaa ravinnoksi lähes kaikki. Metsähiiri ei tarvitse vettä, koska nesteen se saa ravinnon kautta. Lisääntyminen tapahtuu nopeasti. Se tekee noin 5-6 poikuetta vuodessa ja kantoaika on 19 vuorokautta. Sukukypsä se on 5-7 viikon ikäisenä.

Metsämyyrä

Muita yleisesti tavattuja jyrsijöitä ovat metsämyyrä, joka kantaa esim. punkkien nymfiasteita levittäen niitä piha-alueella. Metsämyyrä levittää ulosteen mukana myyräkuumetta. Metsämyyrä suosii pesäpaikoiksi esim. pihavarastoja ja puupinoja. Tämän vuoksi on suositeltavaa käyttää pölysuojainta varastoja siivotessa. Myyräkuumeen voi saada jopa kolme viikkoa vanhasta ulosteesta, etenkin jos ilma on kuiva ja pöly leviää hengitysteihin.

Vyöturkiskuoriainen

On 5 mm pituinen väritykseltään tummanruskea kuoriainen, jonka selässä sahanterää muistuttava kellertävä kuvio. Turkiskuoriaisentoukka on noin 1 cm pituinen ja sen vartalo on taaksepäin suippeneva. Toukka aiheuttaa tuhoja tekstiileihin syöden niihin reikiä. Toukalle kelpaa ravinnoksi tekstiilipöly ja kuolleet hyönteiset. Toukka piileksii välipohjatäytteissä, jalkalistojen ja mattojen alla, komeroissa ja vastaavissa pimeissä paikoissa. Vyöturkiskuoriainen ei ole Suomessa luonnonvarainen ja se talvehtii rakenteissa.

Pilkkuturkiskuoriainen

Suomessa luonnonvarainen perusväriltään musta, selässä kolme valkoista pilkkua. Pilkkuturkiskuoriaisen toukka tekee tuhoja villavaatteisiin, mattoihin ja muihin tekstiileihin. Saattaa kulkeutua sisätiloihin vanhoissa rakennuksissa välikatolta, jossa usein linnunpesiä tai jyrsijöitä.

Ruskoturkiskuoriainen

Kotoisin Afrikasta, mutta sitä tavataan myös Pohjois-Euroopassa, vaikkakin harvoin. Euroopassa se on yleensä tuholainen museoissa.

Vyöihrakuoriainen

Noin 1 cm pitkä kuoriainen, joka käyttää ravinnokseen orgaanisia jätteitä. Kuoriainen elää pesien ja kuivien raatojen lisäksi huolimattomasti hoidetuissa jäteastioissa ja kaatopaikoilla. Se on yleinen asunnoissa, joissa se syö hyönteisten raatoja. Ruuan tuoksu houkuttaa niitä ravinnon hakuun komeroihin. Vyöihrakuoriaisen toukkia saattaa löytyä esim. kuivasta kissan- tai koiranruoasta. Jos kuoriaisia esiintyy runsaasti kerrostaloissa, saastunnan syynä voivat olla linnun- tai ampiaisen pesät ullakkotiloissa.

Riisihärö

3 mm pitkä, tummanruskea ja muodoltaan litteä. Naaras voi elää jopa kolme vuotiaaksi. Se laskee munat suoraan ravintoon. Sen toukat ovat noin 3 mm pitkiä, väriltään vaaleita. Häröt kulkeutuvat muun muassa leipäviljan, kuivattujen hedelmien ja pähkinöiden mukana asuntoihin. Riisihärö voi löytyä lesepakkauksesta tai kaurahiutaleista.

Hinkalokuoriainen

Hinkalokuoriainen ja vakkakuoriainen ovat hyvin samannäköisiä, n.3-4mm pitkiä ja punaruskeita. Toukat ovat täysikasvuisina 7-8mm pitkiä, vaaleankeltaisia ja lieriömäisiä. Hinkalo- ja vakkakuoriaiset vaativat kosteammat ja lämpimämmät olot lisääntyäkseen, joten ne eivät viihdy asunnoissa. Kuoriaiset kulkeutuvat viljan mukana myllyihin ja leipätehtaisiin. Ne saastuttavat myös kuivia hedelmiä, mausteita ja suklaata. Ne ovat harvinaisia asunnoissa ja helppoa torjua hävittämällä saastuneet tuotteet ja siivoamalla.

Rohmukuoriainen

On 5mm pitkä ja väriltään tummanruskea. Koskettaessa siitä lähtee voimakas lysolimainen haju. Toukka on noin 10mm pituinen, kellertävä, kovapintainen ja lieriömäinen. Toukat ja aikuiset kuoriaiset syövät kauraryynejä, näkkileipää, makaroneja ja häkkilintujen siemeniä jne. Rohmukuoriainen leviää koteihin myllyistä ja leipätehtaista. Sen pahanmakuinen- ja hajuinen erite tekee elintarvikkeet ravinnoksi kelpaamattomiksi. Lajin tunnistaa lysolin hajusta, joka lähtee muserretusta kuoriaisesta.

Vaatekoi

On oljenkeltainen perhonen. Vaatekoinaaras munii tarkoin valittuun paikkaan, joka on villassa, turkiksessa, matossa, eristeissä ja missä tahansa eläinkunnasta peräisin olevassa materiaalissa. Paikan on oltava pimeä, sillä kuoriutuva toukka ei kestä yhtään valoa. Toiseksi paikan on oltava suojassa, paikallaan pysyvä ja rauhallinen. Välittömästi kuoriuduttuaan toukka ryhtyy syömään materiaalia ja kaivautumaan syvemmälle kankaaseen. Toukka jättää jälkeensä nukkaa, seittikudosta ja ulostepalleroita. Reiät saatavat olla suuria ja rosoisia. Toukan jäännösten värin perusteella voi päätellä minkä väristä materiaalia se on syönyt.

Turkiskoi

Turkiskoin toukka elää lintujen pesissä ja pesäjätteissä höyheniä syöden. Sieltä se saattaa vaeltaa huoneisiin vioittamaan turkiksia ja villaa. Turkiskoi ei jätä sotkuista ja nukkaista jälkeä, vaan reiät ovat suuret ja siistit reunoiltaan. Turkiskoin ruokavalio on huomattavasti monipuolisempi kuin vaatekoin. Se vioittaa turkiksia ja villakankaita avoullakoilla sekä museoiden kylmissä varastoissa, mutta pesiytyy toki sisätiloihinkin. Turkiskoi voi selvitä hengissä yllättävänkin pitkään vaatekasojen suojassa. Talvehtiminen kylmilleen jätetyssä mökissä ei ole turkiskoille ongelma, mikäli suojaa ja ravintoa on tarjolla.

Mauriainen

On pieni 3,5 – 9 mm pitkä laji, joka väriltään pikimusta. Yleisimpiä esiintymispaikkoja ovat keittiöt, ruokakaapit ja varastot. Sokeri ja muut makeat ruuat houkuttavat mauriaisen ravinnon hakuun. Pihoilta mauriaisen löytää laatoitusten ja kukkapenkin reunakivien alta, sekä kivijalan läheisyydestä. Se kaivaa tunneleita ja nostaa kiviainesta kolojen kohdalta.

Hevosmuurahainen

On suurin Suomessa tavatuista muurahaislajeista. Sen pituus on 7-16 mm. Laji saattaa vaurioittaa puutaloja. Jos pesä sijaitsee kantavissa rakenteissa voi huomattavia vaurioita syntyä.

Faaraomuurahainen

on noin 2 mm mittainen hiekan värinen muurahainen. Se lisääntyy yli +18 celsiusasteessa. Sitä tavataan suomessa usein vain sisätiloissa. Faaraomuurahainen saastuttaa elintarvikkeita ja voi levittää tauteja esim. sairaaloissa. Sen hävittäminen on tehtävä laajasti, koska faaraomuurahainen levittäytyy laajalle alueelle. Kerrostaloissa torjuntasyötitys tehdään aina koko taloon.

Linnut

Suurin osa Suomessa elävistä linnuista on rauhoitettuja. Lintujentorjunnassa otetaan aina luonnonsuojelu- ja metsästyslain asettamat rajoitukset huomioon. Lintujen torjuntaan on kuitenkin paljon erilaisia mahdollisuuksia ja lintutorjunnat suunnitellaan aina tapauskohtaisesti. Yleisimpiä vahinkoa aiheuttavia lintuja ovat: pulu, lokit, kottarainen, naakka ja varpunen. Linnut voivat levittää useita tauteja ulosteen mukana mm. Salmonella, Papukaijakuume, Linturutto, Kolibakteeri (E.coli)

Ampiainen

Suomesta löytyy useita eri ampiaislajeja. Yleistäen niillä on läpikuultavat siivet ja takaruumiissa poikkijuovat ja myrkkypistin. Ampiaisen pesä on yksivuotinen. Ampiaiskuningatar herää horroksesta keväällä ja lähtee hakemaan pesäpaikkaa. Pesän sisälle kuningatar rakentaa kennoston, jossa se kasvattaa uusia jälkeläisiä. Pesässä saattaa asustaa satoja ampiaisia. Kooltaan pesä on n. 20 cm, mutta saattaa se joskus olla paljon suurempikin. Ampiainen on hyötyhyönteinen. Keväällä ja kesällä ampiaiset pyydystävät puutarhoista tuhohyönteisiä toukkien ravinnoksi, joten ampiaisen pesää kannattaa jopa suojella, ellei se ole vaarallisen lähellä asuintiloja tai kulkureittejä. Ampiainen pistää vain uhattuna tai hätistettynä, joten huitominen on lähinnä pahasta.

Kimalainen

Paksun ja karvaisen kimalaisen erottaa helposti muista hyönteisistä. Karvaisen ja paksun ulkomuodon vuoksi ne ovat erinomaisia pölyttäjiä: mm. maamme mustikkasato on pitkälti kimalaisten varassa. Mikäli kimalaisen pesän onnistuu luonnosta löytämään, sitä ei pidä hävittää. Suomessa tavataan n. 30 eri kimalaislajia. Kimalaisten ruokavalio koostuu medestä ja siitepölystä, kuten mehiläisillä. Ne valmistavat hunajaa omaksi ravinnokseen. Kimalaiset keräävät siitepölyä takasäärissä oleviin siitepölyvasuihinsa. Kimalaiset voivat pistää ihmistä käteen otettaessa tai puolustaessaan pesäänsä.

Herhiläinen

Suomessa vaeltaa satunnaisesti herhiläinen, joka on muille eurooppalaisille huomattavasti tutumpi pistiäinen. Huomiota herättävää tässä hyönteisessä on sen koko; herhiläinen on lähes kaksi kertaa suurempi kuin yleinen ampiainen, pituudeltaan 2,20–3,20 senttimetriä. Herhiläinen pistää samalla logiikalla kuin yleinen ampiainen eli ärhäkkä siitä tulee vain uhattuna. Suomeen ne saapuvat yleisimmin lämpiminä kesinä ja vahvoina lentäjinä ne levittyvät nopeasti ja vaivattomasti. Uusi tapaus herhiläinen ei Suomessa ole; sen levinneisyys on ollut 1930-luvulla huomattavasti nykyistä laajempaa.

Mehiläinen

Tunnetuin mehiläislaji on tarhamehiläinen (Apis mellifera), joka elää parvissa ja esiintyy Suomessa tarhattuna. Tarhamehiläinen kuuluu niihin harvoihin hyönteisiin, jotka ihminen on kesyttänyt kotieläimeksi. Tarhamehiläisen keskiruumis on tiheäkarvainen, takaruumiissa on ruskeita tai mustia poikkivöitä. Kuningatar on n. 16–20 mm, kuhnuri n. 15–16 mm ja työläinen n. 12–13 mm pitkä. Mehiläispesä on yleensä aina ihmisen rakentama puinen laatikko, jossa on kennokakkuja. Mehiläispesät ovat suojaisissa paikoissa pellon läheisyydessä 5–10 pesän tarhoina. Tarhamehiläinen pistää vain puolustaessaan pesäänsä. Pian pistämisen jälkeen hyönteinen kuolee.

Jauhokoisa

Aikuisen perhosen siipien kärkiväli 20 – 28 mm. Lyijynharmaissa etusiivissä on poikittain epäselviä kuvioita. Aikuinen perhonen ei syö lainkaan. Toukka on 20 mm pitkä, vaalea, pehmeäihoinen ja harvakarvainen. Selkäkarvojen tyvessä on musta pilkku. Toukka suosii vehnäjauhoja, mutta esiintyy muissakin jauhoissa ja leipomotuotteissa – ei kuitenkaan jyvissä. Jauhokoissa tavataan myllyissä, leipomoissa, viljavarastoissa ja kotitalouksien keittiöissä. Toukka erittää hämähäkinseittiä muistuttavaa rihmaa, joka aiheuttaa jauhojen paakkuuntumista.

Keittiökoisa

Suomessa tuonninvarainen tuholainen. Aikuisen perhosen siivenväli on 15 mm. Etusiivet ovat tyviosasta vaaleanharmaita, kärkiosasta tiilenpunainen. Toukka on 15 mm pitkä, vaaleankeltainen. Selkäkarvojen tyvestä puuttuu musta pilkku, joka erottaa sen jauhokoisasta. Se tulee meille kuivattujen hedelmien, mantelien, pähkinöiden, makeisten ja rohtojen mukana. Naaras munii yllämainittuihin tuotteisiin. Toukat kehräävät valkoista seittikudosta, johon myös ulosteet kerääntyvät. Täysikasvuinen toukka lähtee koteloitumaan joskus kauaksikin kasvupaikastaan. Se voi valita esimerkiksi kaapin tai taulun takana sijaitsevan rakosen koteloitumispaikakseen. Aikuisia perhosia voi nähdä lentelemässä huoneissa kauan senkin jälkeen, kun saastuneet tuotteet on hävitetty ja säilytyspaikat siivottu.

Mahlakärpänen

Mahlakärpäset (Drosophilidae) ovat pieniä, n. 2–4 mm pitkiä, puna- tai mustanruskeita kärpäsiä, joilla usein on punaiset silmät. Yleisiä lajeja ovat etikkakärpänen ja banaanikärpänen (Drosophila melanogaster). Aikuisia mahlakärpäsiä esiintyy sisätiloissa eniten loppukesästä ja syksyllä. Niitä houkuttelevat erilaiset keittiöjätteet, ylikypsät hedelmät ja marjat, käyvät mehut ja hillot. Lisääntymistahti on nopea: naaras munii jopa 400 munaa. Kehitys munista aikuisesti voi tapahtua jopa 10 vuorokaudessa. Mahlakärpäsen toukat pilaavat saastuttamansa elintarvikkeet täysin. Kärpäset levittävät ravintoaineisiin myös hiivasieniä ja bakteereita.

Huonekärpänen

Huonekärpänen on aikuisena 6–8 mm pitkä. Sen selässä neljä tummaa kapeata viivaa ja pään alapuolella imukärsä. Toukka on 10–12 mm pitkä, jalaton ja väriltään lähes valkoinen. Huonekärpänen munii jätöksiin, kompostikasojen päälle ja jätteiden pinnalle. Aikuiset kärpäset lentävät sisään asuntoihin ja tuovat jaloissaan ja imukärsässään bakteereja elintarvikkeisiin levittäen varsinkin vatsasairauksia. Ne myös likaavat kodin pinnat ulosteillaan. Karjasuojissa ne hidastavat nuorten eläinten kehitystä ja alentavat maidontuotantoa. Useat ravintoaineet, hiki, ulosteet, veri ja mätänevät kasvinjätteet houkuttelevat kärpäsiä.

Syysolkikärpänen

On n. 3 mm pitkä keltamustajuovainen kärpänen. Sen toukka elää maaperässä ja saalistaa heinäkasvien juurissa esiintyviä juurikirvoja. Laji tunnetaan joukkoesiintymisistään. Laji ei aiheuta vahinkoja, mutta on kiusallinen parveillessa ajoittain miljoonien yksilöiden parvessa. Parveilulento on yleensä korkealla olevan rakennuksen yläosien läheisyydessä, jolloin yksilöt voivat tunkeutua sisätiloihin ikkunoiden raoista.

Ullakkokärpänen

Ullakkokärpäset eivät aiheuta ihmisille merkittävää haittaa, mutta ne voivat olla ikäviä esiintyessään runsaslukuisina sisätiloissa ja rakennusten seinustoilla.

Aikuinen yksilö on kooltaan noin 6 mm – 10 mm. Väritykseltään se on tummanharmaa-oliivi ja sitä peittää kullanruskea karva. Ullakkokärpäset viihtyvät viileinä vuodenaikoina nimensä mukaisesti talojen ullakoilla, seinäonteloissa ja rakenteissa, joissa ne talvehtivat. Ullakkokärpäsen toukat ovat kastemadonloisia.

Torakka

Suomessa esiintyy pääasiassa saksantorakkaa eli russakkaa. Myös harvemmin esiintyviä lajeja ovat amerikantorakka, ruotsintorakka ja ranskantorakka. Suomessa on myös luonnonvaraisena lapintorakka ja metsätorakka. Torakat ovat ruskeita tai kellertäviä. Koko vaihtelee suuresti russakan 8 – 20 mm:stä ja amerikantorakan 30 – 45 mm:n pituuteen. Naaras kantaa munakoteloa, jonka se pudottaa lämpimään paikkaan. Koteloista kuoriutuu yhtä aikaa (russakka 30-40kpl) aikuisia muistuttavia nymfejä. Russakoita esiintyy yleensä keittiössä, wc-tiloissa ja kylpyhuoneessa.

Lutikka

On 5-8 mm pitkä leveä ja litteä ruskean värinen syöpäläinen(loinen). Se imee verta jopa 6-7 kertaa painonsa verran. Esim. matkustus on lisännyt voimakkaasti lutikoiden määrää Suomessa lähivuosina. Se leviää helposti vaatteiden ja läpivientien kautta. Lutikka piiloutuu valolta paikkoihin, missä ihminen viettää aikaa pitkiä aikoja paikallaan mm. sänky, sohva ja niiden lähialueet. Lutikka voi selviytyä ilman veriateriaa jopa 6-kuukautta. Lutikoiden poistaminen vaatii aina ammattimaista torjuntaa. Torjunta suoritetaan nykypäivänä pääosin täysin myrkyttömästi, jolloin asukas saa nukkua lutikkavapaasti jo ensimmäisen käynnin jälkeen! Torjunnan onnistumisen kannalta on annettujen ohjeiden noudattaminen erittäin tärkeää!